Synnytyskaveri

 

Ystävän tuki on parasta elämän tiukoissa paikoissa. Kun haluaa lohdutusta, purkaa omia tunteita tai vain pitää kaveria kädestä. 

Sallin tiineysaika alkaa olemaan täysi. Täysi se varmaan on jo (jos lasketaan lh-piikistä) ja astutuspäivästä laskettuna yli 63vrk:in on täysi. Silti se jaksaa riehua ja peuhata. 
Perheen muut koirat lopettivat (italialaista lukuunottamatta) koirahuoneessa käymisen jo toissapäivänä. Hassusti pitävät hajuraon portille. Toki, ruokarituaalit näille normipainoisille on vielä vähän hukassa :) EIvät milllän muista että toisen ollessa siunatussa tilassa, on ruokahetket siirtyneet keittöön. 

Vaikka karvaiset ystävät ovat "hylänneet" Sallin ja Salli heidät, niin yksi muisti kaverinsa, nimittäin Nalle. Nalle löytyi pari viikkoa sitten sen hetkisten lumien sulettua pihalta ja kolmisen päivää sitten Salli kävi Nallen noutamassa lelulaatikosta eikä ole luovuttanut sen jälkeen ystäväänsä edes pihalla käymisen aikana. 

Nalle on luotettava ja pitkäaikaisen ystävä. Nalle näki edellisenkin tiineysajan ja kasvoi pentujen mukana. Se on kokenut kovia, mutta todellinen luottoystävä. Nyt me pidämme Nallen tassusta kiinni ja jäämme odottelemaan uusia Nallen ystävyyden kokevia kääpiöitä. 
Katihan viime viikolla röntgen kuvasi useasta kuvakulmasta ja kuvat näyttivät useaa rankaa <3 <3 





Kommentit

Suositut tekstit